Tabernaakkelikuoro
Maailmankuulu Mormonien tabernaakkelikuoro, johon kuuluu 340 laulajaa, perustettiin pian sen jälkeen, kun myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat pioneerit (uudisasukkaat) saapuivat Suolajärven laaksoon vuonna 1847. Kuoron jäsenet ovat vapaaehtoisia. Musiikkia ja puhuttua sanaa -ohjelma, jossa tabernaakkelikuoro esiintyy, on Amerikan pisimpään jatkunut radio-ohjelma. Sitä on lähetetty vuodesta 1929 alkaen, ja sitä esittää edelleen useat radioasemat ja televisiokanavat. Kuoro on tunnettu myös levytyksistään, joiden joukossa on mm. Grammy-palkinnon saanut "The Battle Hymn of the Republic". Kuoro on levyttänyt yhdessä joidenkin maailman parhaimpien orkestereiden kanssa ja se on esiintynyt myös presidentin virkaanastujaistilaisuuksissa.
Kun tulet Salt Lake Cityyn, olet tervetullut temppeliaukiolla sijaitsevaan Suolajärven tabernaakkeliin kuuntelemaan harjoituksia ja sunnuntailähetystä. Tilaisuus on ilmainen. Mormonien tabernaakkelikuoro
- harjoittelee joka torstai-ilta klo 20.00 alkaen
- esiintyy viikoittaisessa radio- ja televisiolähetyksessä sunnuntaisin klo 9.30 alkaen.
|