Pappeuden palautus
Jumala on kautta aikain antanut palvelijoilleen profeetoille valtuuden toimia Hänen nimessään. Tätä valtuutta kutsutaan pappeudeksi. Jeesus Kristus antoi pappeuden alkuperäisille kahdelletoista apostolilleen, ja he johtivat Hänen kirkkonsa työtä Jeesuksen noustua taivaaseen. Mutta kun apostolit oli surmattu, pappeus hävisi vähitellen maan päältä. Joseph Smith sai vuonna 1829 pappeuden valtuuden perustaa Kristuksen kirkko. Sama Jeesuksen Kristuksen kirkko, joka oli ollut olemassa satoja vuosia aikaisemmin perustettiin ja palautettiin maan päälle vuonna 1830. Pappeus on kaksijakoinen. Vähäisempää pappeutta kutsutaan Aaronin pappeudeksi Vanhan testamentin Aaronin mukaan. Siihen kuuluu valtuus saarnata parannuksen evankeliumia ja valtuus kastaa. Suurempaa pappeutta kutsutaan Melkisedekin pappeudeksi Vanhan testamentin Melkisedekin mukaan. Siihen kuuluu valtuus johtaa kirkkoa ja suorittaa kaikkia toimituksia, mukaan luettuna Pyhän Hengen lahjan antaminen.
|